Rekrytointi

Välittäminen kuuluu tapaamme toimia – olipa kyseessä henkilökunta tai asiakas. Uudistuvassa apteekissamme välittävä asiakaspalvelu on tekemisemme ydin.

Niin apteekkityöntekijät, farmaseutit, proviisorit kuin apteekkarikin tekevät meillä töitään asiakas keskiössä. Farmaseutin päivä koostuu erilaisista asiakaskohtaamisista. Hoitokotien asiakastilaukset farmaseuttimme hoitavat pääasiassa hoitokotiliittymän välityksellä. Apteekkityöntekijät työskentelevät asiakaspalvelussa ja huolehtivat apteekin tavaralogistiikasta sekä muista avustavista tehtävistä. Proviisorit ja apteekkari pyrkivät organisoimaan ja kehittämään koko hommaa oman asiakaspalvelutyönsä lisäksi.

Olemme Yliopiston Apteekin kumppaniapteekki. Teemme Yliopiston Apteekin kanssa yhteistyötä mm. asiakaspalvelun, tuotevalikoimaan ja koulutuksiin liittyen.

Normaalin työajan lisäksi meillä on mahdollisuus myös tuntitöihin tai lyhennettyyn työaikaan, oman elämäntilanteen mukaan. Farmasian opiskelijoille ja lääkealan perustutkinnon suorittajille tarjoamme mielellämme harjoittelupaikan.  Kysy lisää! Proviisorit Hanna Rimpisalo (hanna.rimpisalo@rovaniemenkeskusapteekki.fi) ja Mikko Halkola (mikko.halkola@rovaniemenkeskusapteekki.fi) tai apteekkari Minna Loukusa (minna.loukusa@apteekit.net).

”Työkavereilta saa aina apua. Apteekissamme on nyt hyvä tekemisen meininki. Tuntuu, että meistä välitetään. 18 työntekijää 20:stä olisi valmis suosittelemaan apteekkiamme työpaikaksi myös muille.
(Työtyytyväisyyskysely 11/2020)

”Meidän työyhteisössä puhalletaan yhteen hiileen – siihen lämpimään ja palavaan kekälepinoon”
(Työtyytyväisyyskysely 2/2023)

”Rovaniemen keskusapteekkiin innostuin lähtemään hyvän harjoitteluilmoituksen inspiroimana, ja tänne jäin vielä harjoittelujakson jälkeiseksi kesäksikin farmaseutin töihin. Ilmoitus vastasi hyvin odotuksia. Harjoittelujaksoon ja perehdytykseen olikin panostettu hyvin. Tukea ja apuakin sai ihan jokaiselta. Työkaverit on täällä muutenkin aivan huippuja. Heti alusta lähtien porukka otti lämpimästi mukaan osaksi työyhteisöä ja joka päivä onkin ollut mukava tulla töihin. Iso ikävä tulee kaikkia!”
Antti, proviisoriopiskelija

”Rovaniemi-kaipuu iskee aina, kun lähtee pois. Keskusapteekki tarjosi upean mahdollisuuden palata kotikaupunkiin kesätöihin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Opettavainen kesä tsemppaavien työkavereiden kanssa takana. Työnteko oli mukavaa ja jokaiseen kysymykseeni löytyi avulias vastaus. Asiakastyö oli palkitsevaa ja arvokasta: oli mukava kohdata ihmisiä kasvotusten tässä nykypäivän ”teams-maailmassa”.

Kesän opeilla on hyvä jatkaa eteenpäin kohti toisen vuoden luentoja, uusia haasteita ja ensi kevään harkkaa.

Kiitos Minna ja upea työtiimi, kun otitte minut vastaan avosylin!”

Lumimaaria, proviisoriopiskelija

”Kiitos jo toisesta kokemuksellisesti rikastuttavasta harjoittelusta Rovaniemen keskusapteekissa! Koko työyhteisö oli jälleen ammattitaitoisia ja mukavia, mikä teki tunnelmasta leppoisan. Kannustavan ilmapiirin keskellä sain tutustua laajemmin alaan, kuin mitä odotin. Kokemukseni asiakaspalvelussa ja saamani palaute työtovereilta on auttanut minua kehittymään monipuolisesti. Kun mahdollisuus tarjoutui, päätin jäädä tänne vuodeksi töihin.”

Kerttu, farmaseutti

Jaa rekryilmoitus!